5.8.2021
Millainen matto sopii mihinkin tilaan?
Juttusarjassamme ”Matto osana sisustusta” olemme käsitelleet jo maton valintaan liittyviä aiheita kuten millainen vaikutus matolla on sisustuksen tunnelmaan ja kuinka mitoittaa matto tilaan sopivaksi. Kun mitoitus on selvillä, on hyvä miettiä millainen materiaali ja tekstuuri tilaan sopivat. Tuleeko matto tilaan, jossa se on kovalla kulutuksella? Liikutellaanko maton päällä kalusteita kuten työtuolia? Vietetäänkö aikaa lattialla matolla istuskellen? Maton valinnassa kannattaa siis kiinnittää huomiota toisaalta materiaalien ominaisuuksiin ja maton tekstuuriin, toisaalta omaan tapaan elää ja olla kotona. Huolella valittu ja omiin tarpeisiin sopiva matto kestää aikaa ja siirtyy kodista kotiin.
Valitse materiaali käyttötarkoituksen mukaan
Eri huoneisiin sopii luonnollisesti eri materiaaleista valmistetut matot, onhan tilojen käyttötarkoitus ja kulutus niissä erilaista. Maton materiaalivalintaa tehdessä on ensin hyvä miettiä, mihin huoneeseen mattoa ollaan sijoittamassa ja kuinka suurella kulutuksella matto on? Millaisessa käytössä matto tulee olemaan? Onko todennäköistä, että matto likaantuu helposti, esimerkiksi kengistä kulkeutuvan lian myötä? Asetetaanko maton päälle ruokailuryhmä tai käyttävätkö lapset mattoa leikkialustana. Käytännöllisten kysymysten rinnalla on vähintään yhtä tärkeää miettiä omia mieltymyksiä ja visioita. Millaista sisustusta ja tunnelmaa matolla halutaan hakea ja miltä haluaisit maton tuntuvan?
Käy ainakin seuraavat kysymykset läpi mattoa valitessasi:
- Mihin huoneeseen matto tulee?
- Kuinka suurella kulutuksella matto on?
- Likaantuuko matto käytössä helposti?
- Millaisessa käytössä matto on? Liikutellaanko sen päällä esimerkiksi tuolia tai leikkivätkö lapset matolla?
- Millaisista matoista pidät itse ja miltä haluaisit, että matto tuntuu?
Luonnonvärinen Line Hemp -matto
Mikä materiaali toimii missäkin tilassa?
Olohuone, makuu- ja työhuoneet ovat yleisesti kodin tiloja, joissa matto on kevyemmällä kulutuksella verrattuna keittiöön tai eteistiloihin. Näihin tiloihin materiaalivaihtoehtoja onkin monia ja omien tarpeiden ja mieltymysten huomionottaminen korostuu. Eteisessä ja keittössä kulutus on tavallisesti suurempaa ja esimerkiksi likaantuminen todennäköisempää, jonka takia näihin tiloihin kannattaa valita kulutuksen kestäviä ja helppohoitoisia materiaaleja.
Olohuone ja makuuhuone
Lähtökohtaisesti olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen sopivat kaikenlaisista materiaaleista valmistetut matot. Koska materiaalivaihtoehtoja on paljon, on maton valinnassa huomion kiinnittäminen omiin tarpeisiin ensi arvoisen tärkeää. Minkälaisessa käytössä olohuone perheessänne on? Halutaanko olohuoneeseen silkkisen pehmeä matto vai rouheampi luonnollinen ilme hamppumatolla? Pehmeät nukkapintaiset matot kuten Ketju -matto tai viskoosimatot kuten Pile Viscose -matto ovat erinomaisia mattovalintoja olohuoneeseen.
Ketju matto sävyssä white-grain
Jos kuitenkin tiedät, että olohuoneessa sotkua saattaa tulla ja herkemmän viskoosimaton valinta huolettaa, on villa loistava ja varma valinta olohuoneeseen. Pehmeitä villanukkamattoja Roots Livingin valikoimassa ovat tiivis ja eleettömän kaunis Pile Wool -matto. Tasaista ja ohutta villamattoa etsivälle Plain Wool -matto on hyvä valinta.
Makuuhuoneeseen sopii pehmeä matto, sillä huoneessa liikutaan paljain jaloin ja maton pehmeä materiaali tuntuu miellyttävältä ihoa vasten. Makuuhuoneissa toimivat myös herkemmät materiaalit kuten viskoosi ja bambu. Näiden materiaalien hienovarainen kiilto tuo tilaan myös ylellistä tuntua.
Valkoinen Loop Wool -matto ja Fishbone -puolipäiväpeite
Eteinen ja keittiö
Eteisessä matto on yleensä kovimmalla kulutuksella. Matto saattaa kastua ja kenkien mukana kulkeutuu kuraa matolle. Hamppu- ja villamatot toimivatkin parhaiten eteistiloissa, sillä niitä on helppo puhdistaa. Villa hylkii jo luonnostaan likaa ja hamppumatosta kuratahrat irtoavat kuivuttuaan imuroimalla. Mahdollinen kosteus ei myöskään vaikuta näihin materiaaleihin. Roots Living -malliston villamatoista Plain Wool -matto on tasaisen ja tiiviin pintansa ansiosta sopivin eteistiloihin. Hamppumatoista puolestaan löytyy useita eri vaihtoehtoja eteiseen. Aiemmassa artikkelissa käsittelimme tarkemmin hamppua ja sen ominaisuuksia materiaalina. Jutun pääset lukemaan täältä.
Luonnonvärinen Pile Linen -matto
Kiinnitä huomiota tekstuuriin ja kudontatekniikkaan – käyttömukavuus paranee
Kudonnaltaan tasaiset matot sopivat hyvin kulkureiteille ja huoneisiin, joissa maton päällä liikutellaan esimerkiksi tuolia. Työhuoneissa Fringe Bamboo -matto on hyvä valinta. Tasaisella pinnalla on helppo liikuttaa tuolia ja sen elävä värisävy tuo työhuoneen sisustukseen eloa. Fringe Bamboo -matto on hieman pehmeämmän tuntuinen kuin Plain Wool -matto. Työhuoneeseen voi valita myös hieman herkemmän materiaalin kuten bambuviskoosin.
Ruokailutilaan sopivat hyvin esimerkiksi käsinkudotut Fringe Hemp ja Plain Wool -matot, jotka ovat klassisia ja ajattomia valintoja ja tuntuvat miellyttäviltä jalan alla. Jos taas etsit ruokapöydän alle nukkamattoa, tasaiset ja tiiviit matot kuten Pile Linen tai Pile Wool -matot ovat hyviä vaihtoehtoja. Tiiviisti solmitut matot, joissa nukan pituus on maltillinen, toimivat ruokatilassa hyvin.
Kotieläinperheissä maton tekstuurin tulee olla kestävä ja tiukka, sillä esimerkiksi kissan kynnet voivat jäädä solmittuihin silmukoihin kiinni. Tällöin kannattaa välttää Rootsin matoista Loop Wool -mallia, sillä sen silmukoihin saattavat eläimen kynnet jäädä kiinni ja lanka nousta. Eläinperheisiin sopivat hyvin tiiviisti ja tiukasti solmitut matot kuten Pile Linen tai Pile Wool -matot.
Artikkeli on osa juttusarjaamme: Matto osana sisustusta. Roots Livingin yksi keskeisistä arvoista on luoda aikaa kestäviä tuotteita, jotka tuovat iloa ja pysyvät arjessamme vuosien ajan. Parhaassa tapauksessa huolella valitut tuotteet siirtyvät sukupolvelta toiselle. Haluamme kannustaa ja auttaa ihmisiä tekemään tätä tukevia sisustusvalintoja. Tarjoamme vinkkejä maton valintaan ja kerromme, millainen vaikutus matolla on sisustuksessa. Tavoitteenamme on auttaa sinua tekemään kestäviä valintoja sisustuksessa ja helpottaa maton valintaa.